Kaikki 1. maailmansodan rintamamiehet ovat jo kuolleet, viimeiset jenkit ja skotit olivat kuollessaan kai 110 vuotiaita. Muistot kuitenkin voivat elää, jos ei aivan loputtomasti, niin ainakin vielä jonkun aikaa meidän, vapaussotaa seuranneen sukupolven keskuudessa.
Järjestin Keuruun Pohjoislahden nuorisoseuran talossa 7. 7. 2011 klo 17.00 ooppera-produktion esittelyn "kakkospolven vapaussotureille". Osanottajia oli noin 20, suuri osa 80-90 vuotiaita sekä myös Keuruun kaupungin kulttuuritoimiston edustaja. Tarkoituksena oli palauttaa mieliin sodan lähtökohtiin ja sen rintamatapahtumiin liittyviä yksityiskohtia. Esittelin librettoluonnoksen ja Paavo Joensalon Sotaorpokonsertin videotallennuksen (taulutelevisio + DVD-soitinjärjestely). Vastaanotto tuntui positiiviselta ja keskustelu oli vilkasta sekä asiasisällön että taiteellisen toteutuksen suhteen.
Se porukka oli itseasiassa naisvahvisteinen Nuorisoseuran pesäpallojoukkue, se oli sitä sukupolvea, joka oli raivannut pallokentänkin juoksuratoineen talon päädyssä humisevaan männikköön. Nyt oli pakko todeta, että männyt humisevat taas.
Eräs osanottaja oli ammatiltaankin muusikko ja mus.opettaja. Isänsä oli ollut intomielinen vapaustaistelija, joka haavoittui sittemmin vakavasti etelä-Viron kuumissa otteluissa. Agronomi sekä käsityöopettaja nauttivat virkaeläkettään kotitilallaan ja monet muut olivat tilanpidon vastuusta irtaantuneita maanviljelijöitä asustaen kirkonkylässä. Itseni osoite on ollut siellä ja täällä.
Kun ei ollut TV:tä ja kulkupelitkin olivat huonot, oli yhteisöllisyys aikanaan tiivistä. Joka kylällä lauloi omat "Katri-Helenansa" ja kulkumies "Tauno Palo" kiipesi joka kevät tukkijoelta kaupalle ostamaan pilsneriä ja makkaraa. Toki muisteltiin "kylän Suurta Poikaa", Taavi Tainiota, jonka perhe oli asunut Kallio-Mannilan Syrjälässä ja muuttanut sitten torppariksi Hoskarin takametsiin. Varttunut Taavi Tainio oli SDP:n suuri guru Forssan kokouksessa 1902, mutta ei kuitenkaan jatkossa punakaartin miehiä. Sittemmin oli lyöty kiilaa luokkasopuun Keuruullakin, mutta agrokulttuurissa pidettiin kumminkin yllättävän tiukasti yhtä. Koulut ja kansanopistot olivat takoneet päähän kansallisaatetta. Kun sota syttyi, suojeluskunta kutsui. 4-6 henkeä per talo oli melko tavallinen lähtijämäärä. Mukana oli poikien ja isäntien lisäksi renkejä, loisia ja muonamiehiä sekä torppareita. Ja lisäksi myös naisväkeä muonitus- ja sair. hoitotehtäviin.
Sahakylien ja laitakaupunkien yhteisöllisyys kai hitsasi punakaartissakin saumat kiinni.
Sotaanlähdöllä oli ylevien periaatteiden lisäksi myös paikallinen tavoite. Rintama ei saa syntyä Keuruulle, se merkitsisi murhia ja tuhopolttoja ym kotiseudulle. Rintama pitää saada etelään, ehkä lähelle Tamperetta. Rautatie on saatava sieltä poikki. Vilppula olikin sitten siedettävä kompromissi.
Kulmalan "Keurusseutu vapaussodassa" (-70-luvulta) tarjoaa paljon detaljitietoa. Enemmänkin on tarjolla. Vieraana ollut Yrjö Lintula luki lopuksi isänsä Edwin Lintulan nuorisoseurantalolla sotavuosina 41-44 pitämän puheen, joka oli täsmällinen selostus Keuruun suojeluskunnan sotatiestä Vilppulasta Lylyn-Juupajoen-Oriveden-Kangasalan kautta Aitolahdelle ja Messukylään. Tiettyä improvisointia toiminnassa oli ollut. Vilppulassa komppanian päälliköksi oli määrätty eversti M. (Suuri kunnia, sillä everstit toimivat jatkosodassa mm. divisioonan komentajina). Operaatiot hoiteli kuitenkin taitavasti varapääll.jääk. ltn. Vuorisalo. Jo Juupajoella eversti pantiin kuitenkin "vartiointiin" ja pat. kom. Väinönheimo vapautti everstin tehtävästään. Mahdollisesti iäkäs eversti oli innostunut luotien vinkunasta ja nostellut pikareita.
Tampereen osuus sotakertomuksesta puuttui ja ehkä Edwin Lintulan tarkoitus oli ollut kertoa siitä seuraavassa juhlassa.
Nuorisoseura oli perustettu jo 1898, mutta toiminta laantui maailmansodan aikana. Pohjoislahden uuden Nuorisoseuran säännöt on hyväksytty tammisunnuntaina 1918. Kesken kokouksen miespuoliset edustajat saivat hälyytyksen ja lähtivät etenemään punaisten piirittämän suojeluskunnan avuksi kohti Mänttää. Naiset ja vanhukset nuijivat viimeiset sääntöasiat kuntoon ja jäivät suureen epävarmuuteen, mitä Suomelle nyt tapahtuisi. Miehet palasivat aikanaan, osa haavoittuneena.Kaatuneita on sankarihautausmaassa 25. Suomi säilyi itsenäisenä ja silloinen eduskuntalaitos on edelleenkin pystyssä.
Nuorisoseura vietti tapahtuman kymmenvuotisjuhlia näkyvästi tammisunnuntaina 1928 ja 1938. Muistan, että vuonna 1948 eräs seuran toimihenkilöistä (puh. välittäjä R. Mannila) otti asian juhlapuheessaan vielä painokkaasti esille. Sittemmin tapahtuma lienee hautautunut arkistojen kätköihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti