SÄVELTÄJÄN KERTOMAA

Säveltäjä Paavo Joensalo kertoilee 1918 VILPPULAN VAIHE
-oopperakonsertin musiikista ja sen syntyhistoriasta seuraavaa:

En ole koskaan analysoinut omaa, enkä muutakaan musiikkia, koska
sävellykseni syntyvät runoista suoraan tunnetilan kautta ilman sen kummempaa

pohtimista. Kuvaan tuota luomistapaa monen muun taiteilijan tavoin ilmaisuilla 

"annetaan ylhäältä" tai "olen välikappale". Libretistin pyynnöstä kerron jotain 

ajatuksiani musiikin syntyprosessista ja laulujen luonteesta.

Ensin kuitenkin haluan todeta sen, että solistit eri roolihenkilöiksi
mezzosopraanorooleja lukuunottamatta olivat tiedossa jo niin varhaisessa
sävellystyövaiheessa, että jokainen laulu on sävelletty kunkin solistin
ominaisuudet huomioiden. Kun laulujen Sibelius-4 tietokoneohjelmalla
laatimani partituurit alkoivat hahmottua, lähetin niitä sitä mukaa
sähköisessä muodossa kapellimestarina esityksissä toimineelle, Malmössä
opintojaan jatkavalle viulisti Janne Jääskelälle viimeisteltäviksi. Hän
on ollut sovitusassistenttinani jo aikaisemmissakin produktioissamme ja
yhteistyömme on ollut erittäin antoisaa ja hedelmällistä. Hän teki monia
parannuksia ja lisäili mm. mukavia kansanmusiikkityylisiä sivuteemoja
instrumentaatioihini.

Esitys alkaa kappaleella "Ääniä pilven raosta", jossa Jumalan ääni
sielujen muodossa solistien eri yhdistelminä kertoo ihmisen luomisesta,
ihmiskunnan taipumuksesta sotaan sekä Euroopan sotatilanteesta v. 1910
-luvulla. Koska sielut ovat näkymättömässä maailmassa, halusin tämän
kohtauksen musiikin poikkeavan esityksen muusta hyvin maallisesta
musiikista ja sävelsin sen kokosävelasteikkoa käyttäen, josta syntyy
hyvin eteerinen sointi. Keskeisissä teemoissa soittimina ovat
patarummut, kirkonkelloja muistuttavat putkikellot ja trumpetin nopeat
kuviot. Janne Jääskelä lisäsi mukaan jouset luomaan utuista ja mystistä
tunnelmaa. Kappaleen loppupuolella sodan julmuuksia kuvaavaa
tenoriaariaa muut solistit säestävät kokosävelasteikon neljästä alimmasta
sävelestä kertyvillä sointuklustereilla.

Esityksen kaikki muut laulut ovat säkeistölauluja, joka oli tapahtuma-aikana

vallitseva kansanomaisten laulujen rakenne ja jolla libretistin kanssa halusimme

luoda Vänrikki Stoolin tarinoiden runoista tuttua perinteistä tyyliä ja vaikutelmaa.

Laulussa "Pettuleipä" libretistin toive oli, että esittäjä olisi "raspikurkku",

jolla olisi käheä karhea ääni. Sellaiseksi  mezzosopraanomme hienosti 

muuntuikin laulun alkuosassa. Musiikkiin halusin runon alkuosan tarinan 

mukaisesti luoda vaikutelman kansannaisen epätoivosta käyttämällä siinä 

tietoisesti melodiaa, joka kuulostaa laulamiselta nuotin vierestä. Epätoivoa

ja huumoriakin halusin tuoda sävelkuvaan myös solistin ja häntä tukevan 

sopraanon glissando-kiekaisuilla sekä miessolistien antamalla pohjarytmillä.

Kun runo etenee kohtaan, jossa sosialismin "toivon säde" alkaa pilkoittaa,
muutin melodian "oikein" lauletuksi ja sen humppasoinnutukset kirkkaan
heleiksi.

Sosialistisen aatteen ydintuntoja kuvaava "Me teemme sen" runo synnytti
mielessäni musiikillisen kuvan marssitahtisesta, 70-luvun taistolaislauluja 

muistuttavasta manifestista. Kertosäkeissä muutin marssitahdin kolmijakoiseksi,

uuden huomisen luomisintoa kuvaavaksi nousevan aatteen paloksi, johon

taustakuoro voimalla liittyy kohoten viimeisessä kertauksessa uuden ihmisen 

luomista kuvaavaan laajaan fortissimo-duurisointuun.

"Rauhan puolesta" aarian sanoissa on sodan uhkaa, jota kuvaan alku- ja
välisoittojen lyömäsoittimien ja vaskien marssitahtisella, sotilassaappaiden 

raskasta askeltamista kuvaavalla mollimelodialla ja samantapaisella 

katkotulla vaskisäestyksellä. Laulajan myöskin mollisävyinen osuus 

lähtee mezzosopraanon äänialueen alarajalta, tekee kaaren keskialueelle 

ja palaa alas säilyttäen tumman uhkaavan sävyn.

"Suinulan manifesti" on runona uhmakas ja saman tunnetilan halusin myös
musiikkiin. Marssitahtinen tenoriaaria liikkuu duurisävellajeissa alkaen
tenorin äänialueen alarajalta ja nousee jokaisella
välisoittomodulaatiolla puoli sävelaskelta päätyen viimeisessä
säkeistössä äänialueen ylärajoille. Solisti kuvasi esityksessä tätä
hienosti myös nousten lavasteportaikolla aina ylemmäksi päätyen
korkeimmalle korokkeelle. Säkeistöjen lopuissa tenori vetää kaikki muut
solistit mukaan kertosäkeeseen innostaen heitä aatteen taakse ja
säkeistöjen välissä laitoin heidät kyselemään seuraavaan säkeistöön
johdattavia kysymyksiä.

"Keuruun kansallispirtillä" runo kertoo päähenkilö-sotilaan
ailahtelevista tunteista ja mielialoista, kun sotaanlähtö on edessä.
Niitä kuvaan sekä tahtilajien 3/4 ja 2/4 muutoksilla että
duuri-molli-dominanssin vaihteluilla. Pelkotiloja ja haikeutta kuvaan
urkusäesteisillä legato-osioilla. Tässäkin laulussa laitoin
sotilastoverit eli muut miespuoliset solistit innostumaan mukaan ja
kertaamaan säkeistöjen lopussa solistin sanomaa. Laulun päätteeksi
lisäsin yhteisen ravakan hurraahuudon vastavalitulle ylipäällikkö
Mannerheimille.

Runossa "Haapamäki on meirän" keuruulaisten ja Pohjanmaalta tulleiden
pääjoukkojen päälliköt kinastelevat strategioista alkuvaiheessa olevaa
Lotta Svärd-aatetta edustavien naissolistien tarjoillessa kahvia, mutta
päähenkilöllä on selvät sävelet, miten strateginen työnjako käytännössä
tehdään. Kuvasin tässäkin runossa, joka sisältää valtavasti
informaatiota, duuri-mollivaihteluilla kiihkeitä tunnetiloja ja lisäsin
muut solistit johdattamaan tarinaa eteenpäin kysymyksillään.

Sodan synkistä aiheista on vaikea repiä huumoria. Libretisti on
kuitenkin onnistunut luomaan kolme mainon hauskaa kohtausta, joita oli
ilo luoda. Ensimmäinen niistä on "Mannerheimin ja Gallen-Kallelan
dialogi", jossa on teoksen ainoat tietoiset musiikkilainat . Alkuosassa
Marskin tilitykset Kiinan retkistään päätettiin tehdä puhutuiksi, kun
hän ei liene ollut laulumiehiä. Taustalle laitoin melodian
Kolmekymmenvuotisen sodan marssista tuuballa ja trumpetilla soitettuna.
Gallen-Kallelan Vienan retkiä kuvaava osuus taas koostuu tenorin
laulamista kolmesta sävelteemasta kantelemaisella pianojohtoisella
säestyksellä. Ensimmäinen on äitini minulle lapsuudessani opettama
karjalainen kansansävelmä "Kahel puolel rajua karjazet kasvaa", toinen
on mollisävyinen kalevalainen kansansävelmä "Varjele vakainen Luoja" ja
kolmas myöskin kalevalainen, vieraan tervetulotoivotus, raikas
duurilaulu "Kamanat kohottukohot". Libretistin sanat napsahtivat näihin
sävelmiin kuin vasara naulan kantaan. Viimeiseen osaan laitoin pianistin
vasemmalle kädelle alun perin niin nopean teeman, että sitä oli
käytännössä mahdotonta soittaa, joten nuottikuvaa oli helpotettava.

Toinen huumorikohtaus on "Sellunteon tekniikka" , loputtoman pitkä
säkeistölaulu, jossa bassosolisti tehtaanpatruuna Gösta Serlachiuksen
hahmossa pitkästyttään kuulijansa Marskin ja Gallenin
yksityiskohtaisilla tuotantoprosessin teknisillä kuvauksillaan.
Taustalle laitoin sellukoneiden jyskytyksen kontrabassolla ja pianolla
ja Göstan säkeiden väleihin lisäsin kuulijoiden kommentteja, Marskia
väliin ruotsiksikin ja Gallenia vastaamaan kaikuna perässä.

Körttivirsien hartaus, poljento, tauot ja pituus oli esikuvana Kosolan
aarialle "Uskonnon ja kansanvallan puolesta" . Kirkon tornista lauletun
kappaleen alkuna, välisoittona ja loppuna on nimen iskulause
miessotilaiden laulamana. Melodia haastaa basson testaamaan
alasäveliensä ulottuvuutta. Liikeelle lähdetään putkikelloista tulevalla
kirkonkellojen kalahduksella. Säestyksen pääsoittimena on urut virren
vaatimuksen mukaan, johon loppupäässä muutkin soittimet tulevat mukaan
lisäämään paatoksellisuutta.

Kolmas ja riehakkain huumoripätkä tuli liettualaisten merisotilaiden
uhottelutriosta nimeltään "Anarkian aate" . Käänsin libretistin
alkuperäiset suomenkieliset sanat tietokoneen automaattikäännösohjelmalla

liettuaksi välittämättä kieliopista. Lahtarikaarti -sanaa ei löytynyt, joten sen 

jätin suomeksi olettaen, että joitain keskeisiä suomenkielisiä sanoja roikaleet

lienevät Suomessa jo oppineet punaisilta. Libretisti heitti haasteen, että melodia 

pitäisi saada yhtä iskeväksi kuin "Ievan Polkka", joka valloittaa maailmaa
youtube-versioina jo Japanissa asti. Parin päivän päästä melodia putkahti. 

Aika näyttää, yltääkö se esikuvansa tasolle. Säestykseen tein
rytinää ja ryskettä mm. cymbaaleilla, jotka monissa muissakin
kappaleissa näyttelevät tärkeää osaa lyömäsoitinpuolella. Välisoittoon
laitoin vuorottelevan mollin ja duurin kuvaamaan tämän kohtauksen
samanaikaista koomisuutta ja traagisuutta.

"Lapuan sähkö" oli jo libretistin päässä saanut tyypillisen
"pohojaalaasen" kansanlaulun muodon, joka monesti alkaa ensimmäisen
säkeistön luonnonkuvauksella ennen kuin mennään varsinaiseen asiaan.
Siihen oli ilo muotoilla vastaava sävelkieli, jossa bassosolisti pääsee
näyttämään alasäveltensä muhkeutta. Aikoinaan Polyteknikkojen Kuorossa
"pohojaalaasia lauleltihin" melkein joka konsertissa, joten sointi on
korvissa. Myös erään luokkatoverini, työtoverini, yhtiökumppanini ja
nykyisen EIKU ry:n hallituksen jäsenen kanssa meillä oli takavuosina
tapana laulaa yksi "pohojaalaanen" erilaisten illanviettojen lopulla ja
laulua säveltäessäni sekä konserteissa kuunnellessani nuo ajat olivat
vahvasti mielessä.

Alunperin produktion mezzosopraanoksi valittu solisti esitti toivomuksen
yhdestä vokaliisikappaleesta, jolle paikka löytyi helposti libretistin
kehittelemästä arkkujen kotiinlähettämiskohtauksesta. Nimeksi laitettiin
"Vilppulan surumarssi" . Tuo laulaja sai kuitenkin produktioajalle
yllättäen haasteellisen kansainvälisen tehtävätarjouksen Saksasta ja
hänen tilalleen löytynyt uusi solisti sai näin kappaleen perinnöksi.
Urut, tumma kontrabassosoolo ja kirkonkellot putkikelloilla soitettuna
muodostuivat johdannoksi ja laulajan valitus aa-vokaalilla alkaa
yksinkertaisilla kuvioilla, muuttuu voimakkaammaksi ja vilkkaammaksi
päättyen viimeisen osan melko haasteellisiin triolikuvioihin ja
rauhoittuen lopuksi tuutulaulunomaiseen nöyrään saatteeseen.

Oma suosikkini laulujen joukossa, romantikko kun lienen pohjimmiltani,
on "SUOMI!" , jonka runossa libretisti kuvaa roolihenkilön suulla maamme
tuonaikaisia plussia ja miinuksia. Laulu on esityksen sisällä
ensimmäinen, jossa näytellään soololauluesitystä, toinen, Suwarowskin
aaria tulee kaksi kohtausta myöhemmin. Lisäsin alkuun solistin
muodolliset estelyt, suostumisen, lettukesteissä läsnä olevien vieraiden
bravo-huudot ja alkukysymyksen. Runon väleihin sopiviin kohtiin lisäsin
soinnukkaat perinnekuoro-osuudet sekä välikysymykset johdattelemaan
juonta eteenpäin. Duuri-mollivaihtelut istuivat luonnostaan mitalin
positiivisiin ja negatiivisiin puoliin. Kokonaisuus miellytti selvästi
myös laulajia, jotka kiertueella sekä lauloivat, että näyttelivät
kohtauksen tavattoman elävästi.

"Liikkeelle!" -runo on äärettömän tiivistunnelmainen. Näin sitä
lukiessani silmissäni yön pimeydessä äänettömät suuret miesjoukot
havulakeissaan ja Eljas Erkon hiljaisella äänellä antamassa heille
komentoja. Tenorille ensimmäinen esitystapamerkintä on mezzo voce,
puolella äänellä. Mollisävellaji ja hidas tempo olivat luonnollinen
valinta kuvaamaan yhtä sodan dramaattisimmista kohtalonhetkistä.
Välisoittoon valitsin oboen kuvamaan yön tunnelmaa, harjoituksissa se
hahmottui minulle kuin yölinnun ääneksi, jota ihailemani Veikko Huovinen
kuvaa kirjassaan Hamsterit sanoilla "surullinen pikku pentele". Sitten
muistin, että oltiin kevättalvessa, eikä varmaan talitinttikään
inahtanut keskellä yötä, mutta tunnelmahan on tärkein!

Teoksen kahteen viimeiseen lauluun tiivistyy tarinan päähenkiöiden
keskeiset suhteet ja niiden traaginen loppu. Niiden runoista
ensimmäisen, alun perin nimeltään "Härmälän häät" libretisti teki melko
alkuvaiheessa. Ensin ihmettelin tätä kornia rinnastusta: sotatapahtumia
verrataan hääjuhlaan! Huh. Sitten aloin vähitellen ymmärtää järkyttävän
upean allegorian ja runo alkoi heti elää musiikkina mielessäni. Lainaan
libretistin sähköpostina lähettämää evästystä:

"En tiedä mahtuuko ja onko ajatus hyvä, mutta luonnostelin äkkiä H.
Suviselle alkuroolin, tullessaan esille, ravintolassa. Kai se on hirmu
laulaja ja vetää korkealta ja lujaa. Aihe pitää tiet. olla absurdi, ei
kuitenkaan vitsikäs. Me tehdään kuvaa katastrofista ja sen soisi
painuvan ihm. mieleen. Siis puhdas, kaunis naisääni ja ruma, ruma
ympäristö. Jouhia tai vast. kertaamassa vielä ohessa. Oletusarvona
melodiassa on esim. Maan korvessa kulk. laps. tie." En saanut ehdotettua
melodiaa sopimaan runon tekstiin, johon laitoin kaksijakoiset
mollisävyiset marssiosuudet vaskilla taistelukuvauksiin ja kolmijakoiset
duurisävyt jousilla morsiamen kuvauksiin. Suojelusenkeli -runo ja
-sävelmä soveltuivat kuitenkin mielestäni oivallisesti välisoittoina
toimiviin a cappella kuoro-osuuksiin tuomaan alkulaulun tapaan
näkymättömän maailman sielut seuraamaan tapahtumia. Alboihin heitä ei
kuitenkaan puettu, vaan epookin asuissa solistit näyttelivät pikapikaa
solistin tueksi koottua taustakuoroa.

Kun loppukohtauksen tapahtumat tulivat sanallisina libretistiltä,
totesin hänelle, että minulla saattaisi olla pöytälaatikossa valmis,
Yrjö Jylhän runoon sävelletty laulu, jolla osallistuin erääseen
sävellyskilpailuun ilman menestystä. Pyysin lupaa kokeilla sanoittaa se
loppulauluksi tapahtumien yhteenvetona, sain luvan ja syntyi "Serenadi
ammutulle tanssipartnerille". Siitä tulikin samalla viimeisen säkeistön
osalta teoksen pääviesti: "Ettei ihmiset sokeudessaan, kävis toisiaan
tappamaan, vaan he rauhassa, rakkaudessaan, ryhtyis maatamme
rakentamaan".

Kaksi viimeistä laulua valmistuivat jo keväällä 2011 ja niitä käytettiin
osana Pohjois-Karjalan sotaorvot ry:n 10-vuotisjuhlaan kootun SOTAORVON
TAIPALEELTA -konsertin ohjelmistoa samojen solistien esittämänä, jotka
tekivät pääroolit 1918 VILPPULAN VAIHE -oopperakonserttikiertueella.

KEURUUN KIERTUEELLA

Keuruulla ns. uusi kirkko (n. 110 v) on mäellä kaupungin keskustassa rautatieaseman, puukirkon ja kauppojen tuntumassa.  Seurakuntatalo ja -virastot ovat naapureina. Ja "historiaosasto" eli vanha pappila entisine, matkailupalvelukäyttööun remontoituine kivinavetoineenkin on vieressä ratapihan takana. Uusi kirkko on melko väljä, ihmisiä mahtuu hyvin ja esittäjille on alttaripäädyssä mahtavasti tilaa.

Keuruu ei ole "Väinö Linnan Suomea". Punakaartilaisuus on ollut melko vaisua.  Itse tiedän kyllä naapuristossa mm. erään tapauksen, jossa innokas suojeluskuntalainen kävi hakemassa tulevan työmiehensä Tammisaaren leiriltä ja pelasti miehen nälkä-ja tautikatastroofista. Kunnalliskodissa asui ja kylällä liikkui  "avohoidossa" vielä 40-50-luvulla mieleltään järkkyneitä, ainakin yksi punainen ja yksi valkoinen. Ja oli ollut myös pahoja naapuruusriitoja, ei niinkään meidän kylällä. Ja olihan se outo suojeluskuntalaismurha 1920-luvulla. Mies oli tapettu metsässä kesken harjoituksen, se jäi suomalaisilta selvittämättä, mutta Markku Salomaan tutkimuksessa Neuvostoliiton punaupseereista löytyi todisteet 1990-luvulla, että tappaja oli lähetetty Leningradista ja tehnyt työnsä hyvin.  Etappitiet olivat olemassa. Ja olihan kai palkattu jostakin ty:stä "kostajakin" Amerikkaan, liekö juttuja vai totta. Eli hammastakin purtiin.
 
Vaan suuri osa väestöstä profiloitui hallituksen kannattajiksi ja loput pysyttelivät hiljaa. Koko sotien välinen aika oli vireätä suojeluskunta-aikaa ja se vahvisti kansallista perinnettä.  Kun nyt tuli tämmöinen ooppera kylälle, moni vanha jäärä tuli verestämään muistoja.

Horisontti on nykyisin melko avara.   Ei 20-luvulla olisi heilutettu punaisia lippuja kirkossa.  Nyt ei kukaan inahtanutkaan asiasta, en ainakaan kuullut. Asenteet löystyvät, hirveydet unohtuvat. Ja tottakai asenteiden muuttuminen  on helpompaa ylemmässä Keski-Suomessa, Pohjanmaalla tai esim. Pohjois-Karjalassa  kuin esim. Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja jopa Helsingissäkin, joissa paikoissa punakaarti otti kiväärin hihnasta olalle ja tunnusti väriä selvästi.

Kylän oma poika, Lauri Aaltio ja hänen osuutensa tarinassa, kiinnosti yleisöä kovasti.  Olenhan minäkin miehen tavannut, vaikka ei oltukaan lähinaapureita. Monta puhelinsoittoa on tullut myös Impi Takasesta, Kerttu Kotilan esikuvasta, jonka kuva on käsiohjelmassa. Se kiinnostaa myös siksi, että on yksi harvoja naispersoonia näissä mittelöissä. Nätti ja tavallaan vieläkin muodikas.  Lottajärjestöähän ei ollut vielä olemassa.

Antti Airaksinen, lakimies, oli paikalla vaimoineen. Hänen isänsä Heikki Airaksinen, Tampereen retkellä mukana ollut,  omisti myöhemmin keskeisen "jugend-henkisen kauppakartanon" kirkon alapuolella. Lintulan ja Pekkalan jälkipolvea oli myöskin, Molempien muistelmissa on kerrottu kuinka soturit  keittelivät vasikkasoppaa karjakeittiössä jossakin Aitolahden-Messukylän välillä ja punaiset hinasivat kuularuiskunsa ikkunan taakse ja ampuivat pääkokin kuoliaaksi niin, että pulppuava ruumis romahti lattialla istuneen Pekkalan päälle.

Näillä vaiheilla, siinä missä Näsijärvi näkyy maantielle, kotiutettiin 15-vuotias isäni jälkimmäiseltä retkeltään. Se oli alkanut Länkipohjasta, pohjalaisten joukoissa.  Isällä oli ollut hevonen ja turvanaan jonkunlainen tussari.  Metsät ja torpathan kihisivät karkailleita kaartilaisia. Patruunalaatikoita ajettiin linjoille ja ruumiita sekä haavoittuneita sieltä pois. (vrt. Antti Tuuri: Kylmien kyytimies). Isä on kertonut minulle paikan päällä v. 1950 muunmuassa Lauriloiden ruumissaaton  valmistelusta kuljetuskuntoon ja lähdöstä kai junalle Vilppulaa kohti.  Länkipohjassa pärjäsi muuten vielä hyvin, kun talot paloivat ja niiden loisteessa oli mahdollisuus lämmitellä.

Mutta jatkossa oli kylmempää, ei läheskään aina mahtunut sisälle yöksi, tällöin nukuttiin reessä heinien päällä "nyrkki pään alla ja henskelit peittona". Ilmeisesti Orivedellä tuli muutto tuttuun keuruulaisten porukkaan ja matka jatkui Teiskon-Aitolahden suuntaan. Semmoiset talon nimet kuin Kulkkaa ja Pietilä ym. esiintyvät soturien haastatteluissa. Meno oli kumminkin rankkaa ja lentsuakin oli ehkä liikkeellä.  Muutama yö pakkasessa oli ollut liikaa ja yskiminen oli semmoista, että kuului jo "punaisten esikuntaan Tekulle saakka". Isot herrat iskivät pikkupojalle litteran ennen Messukylää kouraan ja kotimatka alkoi. Niin isältä jäi himpun verran kesken Tampereen valloitus, mikä tuskin olisi ollutkaan rippikoulua käymättömälle maalaispojalle mikään mieltä ylentävä kaupunkivierailu.

Yleisöä kiinnosti myös Lauri Aaltion (Antti Pakkanen) olemus. Moni, mm. tytär Maire Isokivi, sanoi, että oli kovasti samannäköinen, pitkä ja laiha.  Mutta lauluääni oli kylläkin Pakkasella kovempi, eihän Lauri Aaltio ollutkaan ammattilainen. Kiitettiin myös sitä, että aarian nimessä oli palautettu mieliin kokoontumispaikan nimi, Keuruun Kansallispirtti. Linus Nurmisen, vanhan kaartin sotilaan, urakoima rakennus on nykyisin valitettavasti purettu. Sehän sijaitsi suurin piirtein kirkon kohdalla, mäen alla päätien varressa.

Suurta ihastusta herätti myös Paavo Joensalon oivallukset Haapamäki-aarian säveltämisessä ja esillepanossa. Totta kai silloin oli alkamassa Suomen parin päivän ikäisen armeijan ensimmäinen aseveli-ilta. Ja tottakai "lotat" tulivat mahtavine kuparipannuineen ja kuppeineen ja tunnelma oli peräti hilpeä. Tekstissä on mainittu hihasta vedettynä "kahvit tarjoo Maikki". 

Tällä retkellä tieto lisääntyi. Oikea nimi olisi ollut Rahikkalan Sylvi. (ja sitä ennen vääpelimme miehet riviin mylvi).

KUVIA MATKAN VARRELTA

Harjoituksissa Helsingin Vanhassa Kirkossa. Laulajat vasemmalta lukien: Tenori Marko Nuutinen, sopraano Reetta Haavisto, mezzosopraano Malin Döragrip ja baritoni Antti Pakkanen.

Aarioiden äärellä. Hankkeen suojelija valtioneuvos Riitta Uosukainen piti tilaisuudessa kannustavan puheen. Toinen hankkeen suojelijoista on ministeri Kalevi Kivistö.

KIERTUE TÄYDESSÄ VAUHDISSA

Tunnelmia matkan varrelta: Ensi-ilta onnellisesti ohi Liperissä 1.6.2012.

 

Keuruun esitysten välissä vein Pohjoislahden Nuorisoseuralta saamani kukkakimpun koristamaan tätä vapaussoturien muistomerkkiä. Viime sotien sankarivainajien muistokivi sai valkoisen ruusun. Yhden kukkavihon vein  kivelle, joka oli pystytetty  "1918 vakaumuksensa puolesta kuolleille".

Vapaussota oli taistelua valtiollisen vapauden, mutta myös taloudellisen ja yhteiskunnallisen vapauden sekä sananvapauden puolesta. Tämän takia vapaussota-sanan käyttö laajemmissakin yhteyksissä on mielestäni oikeutettua.

Esityksen jälkeen keskustelin hetken Jyväskylän Yliopiston professori Iiris Aaltion kanssa. Hänen kanssaan oli helppo keskustella siitä, miksi Eljas Erkko oli tapahtumissa mukana, ja miksi hänelle oli varattu aaria oopperakonsertissamme.

Sananvapauden jatkuminen on aktuelli muunmuassa juuri nyt, kun Eljas Erkon seuraaja Aatos Erkko on kuollut, ja maan johtavan mediakonsernin tuleva linja luonnollisesti herättää keskustelua.