Historiaa voi seurata hyvin Vilppulan asemapäällikön vinttikamarin ikkunasta. Sieltä kajastaa lähes 100-vuotinen taivallus yhteiskuntakokeilua harrastavan suurvallan naapurina, ensin riippumattomuus, sitten vuosikausien sodat ja ylenpalttinen ystävyytemme "hattu kourassa". Lopuksi näkyy pettynyt suurvalta ja Jeltsin huitomassa voittoa tankin päällä.
Sisäpoliittisesti Vilppula merkitsi pohjoisen ja keskisen Suomen eräänlaista voittoa etelä-Suomesta. Vilppulassa taisteli punainen torppari valkoista torpparia vastaan ja kumpainenkin voitti. Maannälkä oli suuri, maaperän siirtämistä valtion haltuun kuten Ukrainassa ei voittaneella puolella edes harkittu. Saavutettiin eurooppalaisittain katsoen harvinaisen onnistunut maareformi, jossa kansa pääosin kotiseudullaan asuen saavutti kohtuullisen elintason ja arvostetun aseman.
Tätä on myös arvosteltu "keskiaikaiseksi", mutta laajan teollisuuden polkaiseminen hetkessä koko Suomeen oli utopiaa. Sattuma vai ei, mutta tämä lopputulos avasi melko pian maalaisliiton tien vallan kahvaan. Siihen perustui Kyösti Kallion ja myöhemmin Urho Kekkosen vankka asema. Myos Paavo Väyrysen punainen lanka on desentralisaatio ja perussuomalaisista moni aina Herra Hakkaraista myöten jatkaa samaa perinnettä.
Nykyisen Vihreän liiton ja Pentti Linkolan kannalta Vilppula oli ihanneratkaisu. Kuokka heilui ja justeeri suihki. Hevoset vetivät tukkeja hangessa. Syötiin lähiruokaa.
Josef Stalin pani tämän "Suomen idean" stressitestiin 1939 ja testia jatkettiin 1941-1945. Kaupunkilaistaistelijoita väheksymättä pääosa sotureistamme oli tottunut ponnisteluihin ja korpisotaan. Oltiin lähes omavaraisia. Hevoset söivät heiniä ja veturien onkapannut koivuhalkoja. Autoissa oli häkäpöntöt. Vain kunniakkaat ilmavoimamme sotivat uusiutumattomien polttonesteiden varassa. Italiat, Saksat, Bulgariat, Romaniat, Unkarit jne. miehitettiin. Me teimme erillisrauhan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti