SÄVELTÄJÄN KERTOMAA

Säveltäjä Paavo Joensalo kertoilee 1918 VILPPULAN VAIHE
-oopperakonsertin musiikista ja sen syntyhistoriasta seuraavaa:

En ole koskaan analysoinut omaa, enkä muutakaan musiikkia, koska
sävellykseni syntyvät runoista suoraan tunnetilan kautta ilman sen kummempaa

pohtimista. Kuvaan tuota luomistapaa monen muun taiteilijan tavoin ilmaisuilla 

"annetaan ylhäältä" tai "olen välikappale". Libretistin pyynnöstä kerron jotain 

ajatuksiani musiikin syntyprosessista ja laulujen luonteesta.

Ensin kuitenkin haluan todeta sen, että solistit eri roolihenkilöiksi
mezzosopraanorooleja lukuunottamatta olivat tiedossa jo niin varhaisessa
sävellystyövaiheessa, että jokainen laulu on sävelletty kunkin solistin
ominaisuudet huomioiden. Kun laulujen Sibelius-4 tietokoneohjelmalla
laatimani partituurit alkoivat hahmottua, lähetin niitä sitä mukaa
sähköisessä muodossa kapellimestarina esityksissä toimineelle, Malmössä
opintojaan jatkavalle viulisti Janne Jääskelälle viimeisteltäviksi. Hän
on ollut sovitusassistenttinani jo aikaisemmissakin produktioissamme ja
yhteistyömme on ollut erittäin antoisaa ja hedelmällistä. Hän teki monia
parannuksia ja lisäili mm. mukavia kansanmusiikkityylisiä sivuteemoja
instrumentaatioihini.

Esitys alkaa kappaleella "Ääniä pilven raosta", jossa Jumalan ääni
sielujen muodossa solistien eri yhdistelminä kertoo ihmisen luomisesta,
ihmiskunnan taipumuksesta sotaan sekä Euroopan sotatilanteesta v. 1910
-luvulla. Koska sielut ovat näkymättömässä maailmassa, halusin tämän
kohtauksen musiikin poikkeavan esityksen muusta hyvin maallisesta
musiikista ja sävelsin sen kokosävelasteikkoa käyttäen, josta syntyy
hyvin eteerinen sointi. Keskeisissä teemoissa soittimina ovat
patarummut, kirkonkelloja muistuttavat putkikellot ja trumpetin nopeat
kuviot. Janne Jääskelä lisäsi mukaan jouset luomaan utuista ja mystistä
tunnelmaa. Kappaleen loppupuolella sodan julmuuksia kuvaavaa
tenoriaariaa muut solistit säestävät kokosävelasteikon neljästä alimmasta
sävelestä kertyvillä sointuklustereilla.

Esityksen kaikki muut laulut ovat säkeistölauluja, joka oli tapahtuma-aikana

vallitseva kansanomaisten laulujen rakenne ja jolla libretistin kanssa halusimme

luoda Vänrikki Stoolin tarinoiden runoista tuttua perinteistä tyyliä ja vaikutelmaa.

Laulussa "Pettuleipä" libretistin toive oli, että esittäjä olisi "raspikurkku",

jolla olisi käheä karhea ääni. Sellaiseksi  mezzosopraanomme hienosti 

muuntuikin laulun alkuosassa. Musiikkiin halusin runon alkuosan tarinan 

mukaisesti luoda vaikutelman kansannaisen epätoivosta käyttämällä siinä 

tietoisesti melodiaa, joka kuulostaa laulamiselta nuotin vierestä. Epätoivoa

ja huumoriakin halusin tuoda sävelkuvaan myös solistin ja häntä tukevan 

sopraanon glissando-kiekaisuilla sekä miessolistien antamalla pohjarytmillä.

Kun runo etenee kohtaan, jossa sosialismin "toivon säde" alkaa pilkoittaa,
muutin melodian "oikein" lauletuksi ja sen humppasoinnutukset kirkkaan
heleiksi.

Sosialistisen aatteen ydintuntoja kuvaava "Me teemme sen" runo synnytti
mielessäni musiikillisen kuvan marssitahtisesta, 70-luvun taistolaislauluja 

muistuttavasta manifestista. Kertosäkeissä muutin marssitahdin kolmijakoiseksi,

uuden huomisen luomisintoa kuvaavaksi nousevan aatteen paloksi, johon

taustakuoro voimalla liittyy kohoten viimeisessä kertauksessa uuden ihmisen 

luomista kuvaavaan laajaan fortissimo-duurisointuun.

"Rauhan puolesta" aarian sanoissa on sodan uhkaa, jota kuvaan alku- ja
välisoittojen lyömäsoittimien ja vaskien marssitahtisella, sotilassaappaiden 

raskasta askeltamista kuvaavalla mollimelodialla ja samantapaisella 

katkotulla vaskisäestyksellä. Laulajan myöskin mollisävyinen osuus 

lähtee mezzosopraanon äänialueen alarajalta, tekee kaaren keskialueelle 

ja palaa alas säilyttäen tumman uhkaavan sävyn.

"Suinulan manifesti" on runona uhmakas ja saman tunnetilan halusin myös
musiikkiin. Marssitahtinen tenoriaaria liikkuu duurisävellajeissa alkaen
tenorin äänialueen alarajalta ja nousee jokaisella
välisoittomodulaatiolla puoli sävelaskelta päätyen viimeisessä
säkeistössä äänialueen ylärajoille. Solisti kuvasi esityksessä tätä
hienosti myös nousten lavasteportaikolla aina ylemmäksi päätyen
korkeimmalle korokkeelle. Säkeistöjen lopuissa tenori vetää kaikki muut
solistit mukaan kertosäkeeseen innostaen heitä aatteen taakse ja
säkeistöjen välissä laitoin heidät kyselemään seuraavaan säkeistöön
johdattavia kysymyksiä.

"Keuruun kansallispirtillä" runo kertoo päähenkilö-sotilaan
ailahtelevista tunteista ja mielialoista, kun sotaanlähtö on edessä.
Niitä kuvaan sekä tahtilajien 3/4 ja 2/4 muutoksilla että
duuri-molli-dominanssin vaihteluilla. Pelkotiloja ja haikeutta kuvaan
urkusäesteisillä legato-osioilla. Tässäkin laulussa laitoin
sotilastoverit eli muut miespuoliset solistit innostumaan mukaan ja
kertaamaan säkeistöjen lopussa solistin sanomaa. Laulun päätteeksi
lisäsin yhteisen ravakan hurraahuudon vastavalitulle ylipäällikkö
Mannerheimille.

Runossa "Haapamäki on meirän" keuruulaisten ja Pohjanmaalta tulleiden
pääjoukkojen päälliköt kinastelevat strategioista alkuvaiheessa olevaa
Lotta Svärd-aatetta edustavien naissolistien tarjoillessa kahvia, mutta
päähenkilöllä on selvät sävelet, miten strateginen työnjako käytännössä
tehdään. Kuvasin tässäkin runossa, joka sisältää valtavasti
informaatiota, duuri-mollivaihteluilla kiihkeitä tunnetiloja ja lisäsin
muut solistit johdattamaan tarinaa eteenpäin kysymyksillään.

Sodan synkistä aiheista on vaikea repiä huumoria. Libretisti on
kuitenkin onnistunut luomaan kolme mainon hauskaa kohtausta, joita oli
ilo luoda. Ensimmäinen niistä on "Mannerheimin ja Gallen-Kallelan
dialogi", jossa on teoksen ainoat tietoiset musiikkilainat . Alkuosassa
Marskin tilitykset Kiinan retkistään päätettiin tehdä puhutuiksi, kun
hän ei liene ollut laulumiehiä. Taustalle laitoin melodian
Kolmekymmenvuotisen sodan marssista tuuballa ja trumpetilla soitettuna.
Gallen-Kallelan Vienan retkiä kuvaava osuus taas koostuu tenorin
laulamista kolmesta sävelteemasta kantelemaisella pianojohtoisella
säestyksellä. Ensimmäinen on äitini minulle lapsuudessani opettama
karjalainen kansansävelmä "Kahel puolel rajua karjazet kasvaa", toinen
on mollisävyinen kalevalainen kansansävelmä "Varjele vakainen Luoja" ja
kolmas myöskin kalevalainen, vieraan tervetulotoivotus, raikas
duurilaulu "Kamanat kohottukohot". Libretistin sanat napsahtivat näihin
sävelmiin kuin vasara naulan kantaan. Viimeiseen osaan laitoin pianistin
vasemmalle kädelle alun perin niin nopean teeman, että sitä oli
käytännössä mahdotonta soittaa, joten nuottikuvaa oli helpotettava.

Toinen huumorikohtaus on "Sellunteon tekniikka" , loputtoman pitkä
säkeistölaulu, jossa bassosolisti tehtaanpatruuna Gösta Serlachiuksen
hahmossa pitkästyttään kuulijansa Marskin ja Gallenin
yksityiskohtaisilla tuotantoprosessin teknisillä kuvauksillaan.
Taustalle laitoin sellukoneiden jyskytyksen kontrabassolla ja pianolla
ja Göstan säkeiden väleihin lisäsin kuulijoiden kommentteja, Marskia
väliin ruotsiksikin ja Gallenia vastaamaan kaikuna perässä.

Körttivirsien hartaus, poljento, tauot ja pituus oli esikuvana Kosolan
aarialle "Uskonnon ja kansanvallan puolesta" . Kirkon tornista lauletun
kappaleen alkuna, välisoittona ja loppuna on nimen iskulause
miessotilaiden laulamana. Melodia haastaa basson testaamaan
alasäveliensä ulottuvuutta. Liikeelle lähdetään putkikelloista tulevalla
kirkonkellojen kalahduksella. Säestyksen pääsoittimena on urut virren
vaatimuksen mukaan, johon loppupäässä muutkin soittimet tulevat mukaan
lisäämään paatoksellisuutta.

Kolmas ja riehakkain huumoripätkä tuli liettualaisten merisotilaiden
uhottelutriosta nimeltään "Anarkian aate" . Käänsin libretistin
alkuperäiset suomenkieliset sanat tietokoneen automaattikäännösohjelmalla

liettuaksi välittämättä kieliopista. Lahtarikaarti -sanaa ei löytynyt, joten sen 

jätin suomeksi olettaen, että joitain keskeisiä suomenkielisiä sanoja roikaleet

lienevät Suomessa jo oppineet punaisilta. Libretisti heitti haasteen, että melodia 

pitäisi saada yhtä iskeväksi kuin "Ievan Polkka", joka valloittaa maailmaa
youtube-versioina jo Japanissa asti. Parin päivän päästä melodia putkahti. 

Aika näyttää, yltääkö se esikuvansa tasolle. Säestykseen tein
rytinää ja ryskettä mm. cymbaaleilla, jotka monissa muissakin
kappaleissa näyttelevät tärkeää osaa lyömäsoitinpuolella. Välisoittoon
laitoin vuorottelevan mollin ja duurin kuvaamaan tämän kohtauksen
samanaikaista koomisuutta ja traagisuutta.

"Lapuan sähkö" oli jo libretistin päässä saanut tyypillisen
"pohojaalaasen" kansanlaulun muodon, joka monesti alkaa ensimmäisen
säkeistön luonnonkuvauksella ennen kuin mennään varsinaiseen asiaan.
Siihen oli ilo muotoilla vastaava sävelkieli, jossa bassosolisti pääsee
näyttämään alasäveltensä muhkeutta. Aikoinaan Polyteknikkojen Kuorossa
"pohojaalaasia lauleltihin" melkein joka konsertissa, joten sointi on
korvissa. Myös erään luokkatoverini, työtoverini, yhtiökumppanini ja
nykyisen EIKU ry:n hallituksen jäsenen kanssa meillä oli takavuosina
tapana laulaa yksi "pohojaalaanen" erilaisten illanviettojen lopulla ja
laulua säveltäessäni sekä konserteissa kuunnellessani nuo ajat olivat
vahvasti mielessä.

Alunperin produktion mezzosopraanoksi valittu solisti esitti toivomuksen
yhdestä vokaliisikappaleesta, jolle paikka löytyi helposti libretistin
kehittelemästä arkkujen kotiinlähettämiskohtauksesta. Nimeksi laitettiin
"Vilppulan surumarssi" . Tuo laulaja sai kuitenkin produktioajalle
yllättäen haasteellisen kansainvälisen tehtävätarjouksen Saksasta ja
hänen tilalleen löytynyt uusi solisti sai näin kappaleen perinnöksi.
Urut, tumma kontrabassosoolo ja kirkonkellot putkikelloilla soitettuna
muodostuivat johdannoksi ja laulajan valitus aa-vokaalilla alkaa
yksinkertaisilla kuvioilla, muuttuu voimakkaammaksi ja vilkkaammaksi
päättyen viimeisen osan melko haasteellisiin triolikuvioihin ja
rauhoittuen lopuksi tuutulaulunomaiseen nöyrään saatteeseen.

Oma suosikkini laulujen joukossa, romantikko kun lienen pohjimmiltani,
on "SUOMI!" , jonka runossa libretisti kuvaa roolihenkilön suulla maamme
tuonaikaisia plussia ja miinuksia. Laulu on esityksen sisällä
ensimmäinen, jossa näytellään soololauluesitystä, toinen, Suwarowskin
aaria tulee kaksi kohtausta myöhemmin. Lisäsin alkuun solistin
muodolliset estelyt, suostumisen, lettukesteissä läsnä olevien vieraiden
bravo-huudot ja alkukysymyksen. Runon väleihin sopiviin kohtiin lisäsin
soinnukkaat perinnekuoro-osuudet sekä välikysymykset johdattelemaan
juonta eteenpäin. Duuri-mollivaihtelut istuivat luonnostaan mitalin
positiivisiin ja negatiivisiin puoliin. Kokonaisuus miellytti selvästi
myös laulajia, jotka kiertueella sekä lauloivat, että näyttelivät
kohtauksen tavattoman elävästi.

"Liikkeelle!" -runo on äärettömän tiivistunnelmainen. Näin sitä
lukiessani silmissäni yön pimeydessä äänettömät suuret miesjoukot
havulakeissaan ja Eljas Erkon hiljaisella äänellä antamassa heille
komentoja. Tenorille ensimmäinen esitystapamerkintä on mezzo voce,
puolella äänellä. Mollisävellaji ja hidas tempo olivat luonnollinen
valinta kuvaamaan yhtä sodan dramaattisimmista kohtalonhetkistä.
Välisoittoon valitsin oboen kuvamaan yön tunnelmaa, harjoituksissa se
hahmottui minulle kuin yölinnun ääneksi, jota ihailemani Veikko Huovinen
kuvaa kirjassaan Hamsterit sanoilla "surullinen pikku pentele". Sitten
muistin, että oltiin kevättalvessa, eikä varmaan talitinttikään
inahtanut keskellä yötä, mutta tunnelmahan on tärkein!

Teoksen kahteen viimeiseen lauluun tiivistyy tarinan päähenkiöiden
keskeiset suhteet ja niiden traaginen loppu. Niiden runoista
ensimmäisen, alun perin nimeltään "Härmälän häät" libretisti teki melko
alkuvaiheessa. Ensin ihmettelin tätä kornia rinnastusta: sotatapahtumia
verrataan hääjuhlaan! Huh. Sitten aloin vähitellen ymmärtää järkyttävän
upean allegorian ja runo alkoi heti elää musiikkina mielessäni. Lainaan
libretistin sähköpostina lähettämää evästystä:

"En tiedä mahtuuko ja onko ajatus hyvä, mutta luonnostelin äkkiä H.
Suviselle alkuroolin, tullessaan esille, ravintolassa. Kai se on hirmu
laulaja ja vetää korkealta ja lujaa. Aihe pitää tiet. olla absurdi, ei
kuitenkaan vitsikäs. Me tehdään kuvaa katastrofista ja sen soisi
painuvan ihm. mieleen. Siis puhdas, kaunis naisääni ja ruma, ruma
ympäristö. Jouhia tai vast. kertaamassa vielä ohessa. Oletusarvona
melodiassa on esim. Maan korvessa kulk. laps. tie." En saanut ehdotettua
melodiaa sopimaan runon tekstiin, johon laitoin kaksijakoiset
mollisävyiset marssiosuudet vaskilla taistelukuvauksiin ja kolmijakoiset
duurisävyt jousilla morsiamen kuvauksiin. Suojelusenkeli -runo ja
-sävelmä soveltuivat kuitenkin mielestäni oivallisesti välisoittoina
toimiviin a cappella kuoro-osuuksiin tuomaan alkulaulun tapaan
näkymättömän maailman sielut seuraamaan tapahtumia. Alboihin heitä ei
kuitenkaan puettu, vaan epookin asuissa solistit näyttelivät pikapikaa
solistin tueksi koottua taustakuoroa.

Kun loppukohtauksen tapahtumat tulivat sanallisina libretistiltä,
totesin hänelle, että minulla saattaisi olla pöytälaatikossa valmis,
Yrjö Jylhän runoon sävelletty laulu, jolla osallistuin erääseen
sävellyskilpailuun ilman menestystä. Pyysin lupaa kokeilla sanoittaa se
loppulauluksi tapahtumien yhteenvetona, sain luvan ja syntyi "Serenadi
ammutulle tanssipartnerille". Siitä tulikin samalla viimeisen säkeistön
osalta teoksen pääviesti: "Ettei ihmiset sokeudessaan, kävis toisiaan
tappamaan, vaan he rauhassa, rakkaudessaan, ryhtyis maatamme
rakentamaan".

Kaksi viimeistä laulua valmistuivat jo keväällä 2011 ja niitä käytettiin
osana Pohjois-Karjalan sotaorvot ry:n 10-vuotisjuhlaan kootun SOTAORVON
TAIPALEELTA -konsertin ohjelmistoa samojen solistien esittämänä, jotka
tekivät pääroolit 1918 VILPPULAN VAIHE -oopperakonserttikiertueella.