Tappio Länkipohjassa ja viimeisen rynnistyksen epäonnistuminen Vilppulassa johti punakaartin rintaman romahdukseen. Wilkman, Länkipohjan voittaja, sai jopa hetkeksi rautatien poikki Orivedellä, mutta panssarijunahyökkäys avasi punaisten pakotien hetkeksi jälleen. Rintamat liikahtivat kuitenkin lyhyessä ajassa lähelle Tamperetta.
Kertojat Leppälä, Pekkala ja Lintula valaisevat lyhyesti mm. Lylyn ja Juupajoen valtausta. Lintulan mukaan 6. komppanian päällikkönä oli alkuun eversti "Jotakin" (käsialasta ei saanut selvää). Juupajoella hän oli jo "sellaisessa kunnossa, että oli pantava vartiointiin". Ottamatta kantaa siihen, mikä oli syynä, lopputulos oli se, että pat. kom. majuri Väinönheimo vapautti everstin virastaan ja tilalle komppanianpäälliköksi tuli jääkärivääpeli Vuorisalo. Hän olikin mies paikallaan, hoiti virkansa mallikelpoisesti, osallistui myöhemmin Aunuksen retkeen ja Viron Vapaussotaan saaden surmansa Narvan valtauksessa.
Orivedellä 6. komppania yöpyi kansanopistolla. Sittemmin hyökkäys siirtyi sivuun ratalinjasta, edettiin Teiskoon, Aitolahdelle ja Messukylään. Taistelut olivat ajoittain kiivaita ja tappioitakin tuli. Alettiin lähestyä Tamperetta. Martti Leppälänkin näköpiiriin alkoi ilmestyä tuttuja sotureita. Vöyrin Sotakoulun komppaniat taistelivat rinnalla.
Hallituksen pääministeri Svinhuvud oli paennut jäänsärkijällä Helsingistä ja tullut kiertokautta Tallinnan, Berliinin ja Vaasan kautta rintamalle. Kiirastorstaina 28. 3. piti olla valkoisen armeijanesittely ja juhlanäytös. Toisin kuitenkin kävi. Päähyökkäys pysähtyi punaisten kuularuiskutuleen Kalevankankaalla ja tappiot olivat merkittävät.
Kalevankankaan ja Näsijärven välisellä alueella edistystä kuitenkin tapahtui. Väinönheimon pataljoona taisteli lähinnä Hipposta ja läheni keuhkotautisairaalaa ja Lapin esikaupunkia. Majapaikkana yöllä oli Enebergin kasvihuoneen huvila Irjalan kartanon alapuolella. Tamperelaiset kai tuntevat paikan. Sieltä mentiin "linjoille"joskus pitkäksikin aikaa. Merkittävää oli, että vöyriläiset valtasivat Kaupin sahan ja Koukkuniemen lähellä rantaa. Reserviupseeri- ja aliupseerikoulutukselle oli kunniaksi, että kyvykäs oppilas, "jefreittari" Eljas Erkko kunnostautui johtamistehtävissä. Kaiken kukkuraksi Erkko valtasi 20 vapaaehtoisen kanssa Lapinniemen puuvillatehtaan sitkeässä taistelussa aamuyöllä 29. 3. 1918. Lähtöasemat Tampereen lopulliselle valtaukselle olivat hyvät.
Kiirastorstain jälkeen pidettiin tuumaustauko. Jääkäripataljoonan kouluttaja eversti Ausfelt oli menettänyt kymmeniä oppilaitaan huonosti onnistuneessa hyökkäyksessä. Nyt hän alkoi saada saksankieltään ymmärretyksi konjakkiportaassa. Hänen uudet teesinsä mullistivatkin skandinaavis-venäläiset ohjesäännöt:
a) hyökätään yöllä pimeässä, b) hyökätään suljettuina jonoina, c) valkoiset hihanauhat korvataan kuusenhavuilla päähineessä, d) kullekin komppanialle määrätään omat osoitteensa.
Toivottiin vielä, että kaupunki antautuisi, tai muuten ammutaan tykistöllä. Ylipäällikkö Lehtimäki teki kaikkensa torjuakseen sopimukseen, joten hyökkäystoimet alkoivat 3. 4. 1918 klo 2.30 tykistökeskityksellä ja klo 3. 00 jalkaväkihyökkäyksillä pohjoisesta, idästä ja etelästä.
Idästä pääsi läpi vain Melinin komppania edeten reilun parin tunnin kuluessa Näsinlinnaan (vrt. uusi elokuva). Jostakin syystä nykyään on esitetty, että Melin pääsi komppanioineen ainoana läpi ja taistelu Näsilinnasta oli Vapaussodassa käänteentekevä. Tämmöinen ihmetyttää. Naapurieni ja pitäjäläisten kertomusten mukaan Tampereen valtauksessa tapahtui heti yöllä Lapinniemestä lähdettyä suuri läpimurto ja sen ansiosta kaupunki pystyttiin valtaamaan sisältä päin. Eli kuten Suomen Vapaussota V sivulla 482 kertoo:
"Hämmästyneinä tavattuaan hyökkääjät keskellä kaupunkia eivät punaiset missään kyenneet koottuun ja yhtenäiseen taisteluun".
Pohjoisessa oli 4 pataljoonaa (Malmberg) järjestetty jo tuntikausia ennen H-hetkeä 3.00 komppanioittain valmiiksi 4-jonoiksi Vanhainkodin alueelle. Vöyrin pataljoona oli ensimmäisenä, kärjessään Eljas Erkko. Seuraavana oli Väinönheimon pataljoona ja sitten muut. Hyökkäysurana oli Lapinniemen-Tammelan aurattu maantie. Tammelan laidalla odotteli venäläisten suunnittelemat konekivääribunkkerit ja rakennuksista tähtäili kiväärimiehiä. Suomen Vapaussota V kirjoittaa sivulla 481: "Ensimmäiset sata metriä kuljettiin herättämättä vihollisen huomiota, mutta äkkiä kohtasi kolonnaa kiivas tuli". Jos kärjessä olisi ollut karoliinihenkinen, hakkaa-päälle-upseeri, kaikki 4 pataljoonaa olisi tapettu sille hyökkäysuralle. Näin ei käynyt. Historiateos jatkaa:
"Luutnantti Erkko, jolla oli etummmainen osasto johdossaan poikkesi nopeasti oikealle, johti kolonnan alas Naistenlahden jäälle ja saavutti kädenkäänteessä rannan sillä kohdalla, missä rautatieraiteet tulevat satamaan. Täällä maasto ja halkopinot tarjosivat hyvän suojan ja seuraamalla syvässä leikkauksessa kulkevaa satamarataa pääsi kolonna nopeasti ja ilman tappioita sille kohdalle... ... missä Erkkilän silta kulkee yli radan".
Siis 4 pataljoonaa (ehkä 2000 miestä) juoksi kymmenien kuularuiskujen vartioimasta Tampereen puolustusketjusta läpi käytännössä laukaustakaan ampumatta.
Nyt oltiin jo lähellä rautatieasemaa ja komppaniat kääntyivät etsimään omia "rastejaan". Tammela oli Ekströmin ja Stjenschantzin aluetta lukuunottamatta vaikeaa eteläosaa, joka kuului Väinönheimolle. Ekström sai hommansa valmiiksi jo klo 5.30, Stjernschantzilla oli vaikeuksia Tammelan itäosassa ja kansakoulussa, vaikka iskikin puolustajien selkään lännestä, kun puolustajat tähtäilivät idän suuntaan.
Vöyrin pataljoonalle oli määrätty Kyttälän ja Pellavatehtaan alueet. Keuruulaiset seurasivat samaa reittiä saavuttaen "rastinsa" ns. Tuomisen kivimuurin Johanneksen kirkon takana klo 3.15. Hyvin juostu. Edwin Lintula kertoo: "Kun se (Tuomisen kivimuuri) oli vallattu keskuspaikaksi, jäi k:ja sinne vartioimaan vangiksi otettuja venäläisiä upseereja toisten mennessä eteenpäin". Juho Pekkala kertoo: "Toiset menivät taloon sisään toisten mennessä Johanneksen kirkkoon, jossa huhuttiin olevan punaisia". Päivän ensimmäinen tappio koettiin, kun Arvo Ahoranta kaatui kerrostalon porraskäytävässä.
Martti Leppälä jatkaa: "K:lo 5-6 välillä lähdettiin sieltä Pellavatehtaan silloiseen juhlasaliin, missä sanottiin olevan punaisten hevosmiehiä." Satakunnan sillan läheisyydessä oli upouusi paloasema, jonka Vöyrin 4. komppania valtasi nopeasti.
Vahvasti miehitetty Kauppaoppilaitos sensijaan piti kauan puoliaan. Kaksi vöyriläistä pyöri myös Juhlatalon lukitulla pääovella, kun keuruulaisten joukkue juoksi paikalle. Eräs avulias tamperelainen neuvoi toista ovea. Leppälän ryhmä lähti sinne ja nousi toista porrasta ylös juhlasalin sivuovelle. Alkoi kuulua ammuntaa toisestakin porrashuoneesta, jossa jo taisteltiin. Joukkueenjohtaja (Vaissi) pääsikin sieltä ylös, mutta joutui ammutuksi juhlaovella. Sitten Leppälä ja Kalliomäki-niminen mies astuivat vuorollaan toisesta ovesta juhlasaliin käsissään näkyvästi 4 viritettyä varsikäsikranaattia, joiden piti taata henki ja terveys. Se oli shakinpeluuta uusilla, vaarallisilla nappuloilla. Mutta niin vain tuloksena oli matti ja temppu sai punaiset antautumaan.
Joukon johtaja, turkulainen A-komppanian päällikkö löytyi painimaton alta viereltään kaksi katunaista. Paikallaolevat 2 vöyriläistä ottivat kaikki vangit huostaansa ja pian oli 6. komppanian harmiksi Aamulehdessä uutinen, että Vöyrin pataljoona on vallannut Juhlatalon ja ottanut 280 vankia. (Pekkala)
Martti Leppälä kertoo edelleen, että Satakunnankadun ylitys oli vaikeaa, koska punaiset ampuivat kuularuiskuin ja tykein sitä pitkin Finlaysonin puolelta. Aamu 3. 4. 1918 alkoi sarastaa. Isoja teollisuushalleja kosken rannassa siirtyi hallituksen joukkojen hallintaan. Pellavatehtaan ylimpään kerrokseen sijoitettiin tarkka-ampujia, jotka pystyivät tulittamaan rantakaistaa aina Hämeensillalle asti.
Finlaysonin puolellakin herättiin. Kuului komentoja ja hetikohta salskeita kaartilaisia punaiset nauhat karvalakeissaan ja raskaat ammusvyöt panoksista pullottaen juoksi peräperää neulapatoa pitkin. (Veturi?)pajalla heitä tähtäili yhtä salskeita pihlajaveteläisiä kuusenoksa lakissaan "onnistuenkin pudottamaan padolta alas lähes 50 punaista". Kaameat olivat näkemyserot, mutta kaamea oli myös Tampereen keväinen aamu. Leppälä itse ampui kosken yli 4 soturin kanssa lähellä rantaa sijaitsevasta "huvilasta"(olisiko ollut toim. johtajan työsuhdeasunto?), josta näki myös ylös mäelle Näsilinnaan. Leppälä arveli, että siellä oli jo valkoisia (Melin), eikä porukka ampunut sinne.
Voitaneen siis sanoa, että Ausfeltin suunnitelma, joka kai perustui saksalaisten Lüttich-Liege-operaatioon 1914, toimi yllättävän hyvin Lapinniemestä lähteneiden joukkojen osalta. Hyökkäys ei murentunut Tammelan vainioille. Punakaartin 70 kuularuiskua (Kulo) olivat päivänvalossa lamauttava vastustaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti