SOTAA RATALINJALLA

.
Vallankumouksista ei ollut vanhaa kokemusta ja kuviteltiin yleisesti, että kumous tapahtuisi vähin äänin  "kunnallisella tasolla" koko maassa yhtäaikaa.  Niin ei kuitenkaan käynyt.  Etelä-Suomen ulkopuolella koko hanke muuttui tylsäksi rintamasodaksi. Punainen Tampere toimi taistelujen tukialueena ja rautatiet tärkeänä väylänä sekä Porin että Vilppulan suuntaan.

Rautateiden merkitys sodankäynnissä oli tiedostettu jo varhain. Venäjän armeijan liikekannallepano maailmansodan alussa  perustui täysin junakuljetuksiin. (näin toimi myös Suomen armeija vielä 1939-1944). Mm. Eduskuntatalon edessä ovat näistä ajoista muistuttaneet tsaarin armeijan hevostallit, joiden laitureilta, kuten mm. Hennalasta ja Riihimäelta, lastattiin miehistöä hevosineen vietäväksi suoraan Itä-Preussin miinakentille elokuussa 1914.

Kuljetuksia oli harjoiteltu jo Japanin sodassa. Aseet ja ammushuolto vaativat raskasta kuljetuskalustoa. Esikunta vaati oman junansa makuu-, palvelu- ja työskentelyosastoineen. Muonitus ja sanitäärit tarvitsivat omat vaununsa. Telttamajoitus talviolosuhteissa varsinkin kouluttamattomilla joukoilla ei oikein onnistunut. Tästä syystä päädyttiin miehistön osalta usein matkustaja- tai härkävaunumajoitukseen sikäli, kun kylän kansakoulu ja maatalojen pirtit sekä kamarit eivät riittäneet. 

42. Divisioonan komentaja Svetsnikoville tässä ei ollut mitään outoa. Koska Vilppulassa ei saatu läpimurtoa, Lylyn ja Korkeakosken ratapihoille alkoi muodostua operaatioiden tueksi "punakaartikyliä", joista joukkoja siirrettiin  hyökätessä junalla Vilppulan suuntaan tai  hevosrekikuljetuksin sivukoukkauksiin esim. Ruovedelle tai Kuoreveden kohteisiin. Mm. kaartilainen Mattila kertoi minulle helsinkiläisen komppanian kuljetuksista Väärinmajaan ja tilanteista, joissa "plutuuna" joutui luotisateessa  levittäytymään tien molemmille puolille umpihankeen, vaikka Mattilalla  ja monella muullakin oli jalassaan vain pikkukengät. Yöksi palattiin Lylyyn.  Mattila painotti, että täälläkin, samoin kuin aiemmin Mäntässä, sodittiin yhtenä päivänä vain 8 tuntia ruokatauoin, olihan työaikakiistassa saatu lakon avulla juuri tärkeä voitto. Taistelukenttä jätettiin siis yön ajaksi suosiolla viholliselle.

Miesvoima  riitti yhtenäisen rintaman muodostumiseen vain  rautatien läheisyydessä ja ajoittain pääteidenkin varressa. Muilla osin oli partiotoimintaa, jonka avulla valvottiin maastoa, seurattiin latuja jne. Erityisen tukala oli paikallisten asukkaiden ja mm. maalaistalojen asema. Evakkoon ei voinut lähteä, sillä lehmät tarvitsivat hoitajansa. Asukkaita kovisteltiin ja myös murhattiin, koska heitä epäiltiin vastapuolen suosimisesta tai suorastaan vakoilusta. Vangit usein tapettiin. Tämä kaikki on tuttua myös Venäjän Siperian kuvauksista.

Koolla oli kovasti samanhenkistä väkeä ja aatetta käytiin kohottamassa vähän väliä. Mattila kertoi, että hänen komppanialleen järjestettiin taistelumoraalin kohotustilaisuus Oriveden asemalla heti rytinän alkuvaiheessa. Reessä makasi kuollut mies, jonka punainen jäsenkirja oli niitattu puseroon kiinni pystyssä törröttävän, pitkäteräisen puukon avulla.  "Provosointia vai ei", sanoi Mattila, "minä ja me muut unohdimme rauhanaatteet sillä hetkellä".

Yhteishenki oli kova. Kuitenkin hallituksen joukkojen tiukka puolustus ja sodan pitkittyminen aiheuttivat nurinaa. Lomille haluttiin päästä ja lähdettiinkin, vaikka suuria hyökkäysoperaatioita oli ohjelmassa.

Suuri osa komppaniasta oli painin harrastajia ja esim. Jyryn kasvatteja.  Mattila kertoi, että yhteishenki petti vain kerran. Komppanian juna oli pysäytetty peräytymisvaiheessa jonnekin Oriveden-Kangasalan vaiheilla suhteellisen aukeaan maastoon. Valmisteltiin tuliasemia pienille mäentöppäröille.  Silloin näkyi hiihtäviä, osin lumipukuisia rivistöjä kummallakin puolella aukean laidassa. Oltiin joutumassa pussiin. "Näimme silloin, että pari toveria oli rassamassa veturia irti muista vaunuista. Ammuimme heidät siihen", kertoi Mattila.

"En ollut Tampereella valtauksen aikana.  Saimme turhankin pontevan herätyksen  suojeluskunnan pojilta eräänä toukokuun aamuna Haminan kasarmilla. Veivät melko pian Tammisaareen.  Sotien aikaan jouduin turvasäilöön ja vähäksi aikaa rintamallekin. Sitten olen ollut Pasilassa hommissa ja hitsaillut autokoreja Helsingin pitäjän puolella".