MIEKALLA PIIRRETTY RAJA

Martti Leppälän äkisti alkanut pohjoisen sotareissu kesti vain muutaman päivän. Sillä aikaa tilanne kuumeni myös Keuruun -Haapamäen vaiheilla.

Rautateitten omistus tarkoitti siinä tilanteessa koko Suomen omistusta. Svinhuvudin hallitus pääkaupungissa ja myöhemmin Vaasassa kuvitteli omistavansa koko SVR:n maapohjineen kaikkineen.  Sitten tuli vallankumous ja kapinalliset omivat Etelä-Suomen kaluston ja väylät ja pyrkivät pääratoja myöten kohti pohjoista.  Ja kolmantena hääri Venäjän armeija bolsevistisine päälliköineen haluten varmistaa eri maakunnissa olevien varuskuntien yhteydet sekä strategisen ratayhteyden emämaahan Pietariin.

Tämä tilanne tuli ilmi esim. Keuruun seudulla kirkkaasti tammikuun lopulla 1918. Puhelin-  ym-tietoina tuli  HÄTKÄHDYTTÄVÄ UUTINEN, että  Venäjän laivaston bolsevistinen sotamiesneuvosto oli lahjoittanut punaisille suuren määrän kivääreitä ja näihin aseisiin tukeutuen punakaarti oli kaapannut vallan Helsingissä ja uhannut ankarilla rangaistuksilla vastaanhangoittelijoita.  Oliko tämä jo maailmanvallankumousta vai paikallista kapinaa? Siinä riitti kirkonkylän raitilla pohtimista.  Valkoisten vastarinta osoittautui olevan koko Etelä-Suomessa vähäistä tai suorastaan olematonta ainakin Pori-Tampere-linjalle saakka. Aikalisän saamiseksi Tampere-Haapamäki-rata olisi ehdottomasti pantava poikki.

Juho Pekkala kertoo yksityiskohdittain 28. 1. 1918 aamuyön tunteina tapahtuneesta Kolhon sillan räjäytyksestä. 50 kg dynamiittia oli varattu ja pyrolyksiinia lisäksi. Vilppulassa punakaartilla oli  liikaa aktiviteetteja, ehkä vartijatkin. Kolhoa pidettiin rauhallisempana. Ryhmä pidätti paikalla tavatun virkamiehen ja kertoi, että räjäytys tapahtuu hallituksen määräyksestä. Räjäytyksen jälkeen virkamies pääsi vapaaksi ja ryhmä katosi yön pimeyteen.

29. 1. 1918 Keuruun Suojeluskunnan vahva osasto liikehti aseet näkyvissä hallituksen järjestysvallan edustajana Haapamellä. Pelättiin "ryssien" ja punaisten hyökkäystä etelän suunnasta, mutta sitä ei tullut. Venäläinen paikallinen vartio-osasto  pysyi myös poissa näkyvistä. Nimismies Aaltio esiintyi virkamiehen koppalakki päässään ja komensi ylimääräiset tarkkailijat poistumaan aseman alueelta ja tämä tapahtui ilman veren vuodatusta.  Illan hämärtyessä pohjalaisten sotilasjuna saapui avuksi. Asemalla oli nyt vahva hallitusvallan miehitys, venäläiset vangittiin, kuten oli tehty muillakin ratavarren asemilla. Venäjänkieliset tekstit hakattiin kirveellä pois aseman seinistä.

Puhelinviesti tuli myös Mäntästä. Siellä oli kansalaissopu ollut kovalla koetuksella jo suurlakon aikana.  Nyt punakaarti oli saartanut tehtaan konttoristit ja insinöörit paksuseinäiseen omistajan asuntoon Mäntän linnaan. (Asialla oli paikkakuntalaisten lisäksi myös helsinkiläinen komppania, joka palasi 8 tuntia ammuskeltuaan joka ilta Tampereelle saunaan. Näin minulle kertoi Stadin kundi,  Mattila-niminen punakaartilainen syksyllä 1963).  Se oli puhdasoppista luokkasotaa. Kuolema uhkasi piiritettyjä juuri samoin kuin kymmeniä "riistäjiä" Noormarkussa, Varkaudessa ja Voikkaalla, sillä olihan itse Karl Marx tämän kaiken ennustanut.

Keuruun Suojeluskunnan 40 miehen osasto matkasi seuraavana iltana pikavauhtia Mäntän liepeille, valtasi yhdyskunnan seuraavana aamuna ja vapautti tehtaan valkokaulushenkilökunnan. Monelle selvisi nyt, että sodalla oli vahva veljessota-ulottuvuutensa.  Venäläistä sotaväkeä ei Mäntässä tiettävästi ollut.

Helmikuun alussa Haapamäkeä tukikohtanaan pitäneet suojeluskunnat siirsivät etuvartionsa Vilppulaan ja Ruovedelle, jolle linjalle rintama nopeasti vakiintui. Vihollisen hyökätessä todettiin, että kärkijoukkona oli venäläisiä, mutta punakaartilaistenkin osuus oli suuri. Ajan mittaan venäläisten rooli joitakin erilliskahakoita lukuunottamatta heikkeni selvästi.

Edwin Lintulan haastattelusta selviää, että Keuruun Suojeluskunnasta siirrettiin pieniä yksiköitä mm.  Petäjävedelle, jossa tehtiin punaisten hankkeet tyhjiksi ja järjestettiin rautatien vartiointi. Suurehkoja pohjalaisosastoja matkasi Haapamäeltä edelleen Jyväskylään, Kuopioon ja Mikkelin-Mäntyharjun alueelle, jossa venäläiset ja "Kotkan sekä Karhulan parhaat pojat" yrittivät todella läpimurtoa. Juuri valmistuneen poikkiradan kautta pystyttiin operoimaan tehokkaasti myös Karjalan rintamaosilla. Mm. Aarne Sihvoa, valittua rintamakomentajaa, odotti Seinäjoelta lähetetty esikuntajuna onkapannu kuumana  Keuruun asemalla, koska tiedettiin, että Sihvo oli matkalla punakaartilaisalueen läpi  kestikievarikyydillä Eräjärven-Länkipohjan kautta kohti pohjoista.

Edellä on puhuttu n. 100 venäläissotilaan ryhmästä, jonka Keuruun Suojeluskunta toimitti tammikuun alussa Tampere-Toijala-rataosuudelle.  Rata oli nyt Vilppulassa poikki ja vastaava kuljetus enää  ei ollut mahdollista eikä myöskään hallitus sellaista toivonut. Ei haluttu, että punaiset saisivat vereksiä apuvoimia.  Pohjanmaalla vangitut venäläiset lähetettiin pieninä yksiköinä itärajaa kohti, osittain hevoskyydein tai marssimalla. Rajan ylitettyään tuskin moni palasi Suomeen ja osallistui kevään taisteluihin. Heillä oli kiire kotiin.