VAPAUSSOTA - HYI!

Vuoden 1918 tapahtumista Suomessa käytetään nimityksiä vapaussota, sisällissota, kansalaissota, vallankumous ja kapina. Kaikki muut nimitykset ovat nykyään käypiä, mutta sanaa vapaussota pelätään mediassa kuin spitaalitautia, se on tullut projektin yhteydessä selvästi ilmi. Tämä on kummallista, koska vain vapaussodalla on positiivinen mielleyhtymä, mikäli sodassa voi ylipäänsä voi mitään positiivista nähdä.

Uusi ja itsenäistynyt Suomi tavoitteli toimintavapautta ja riippumattomuutta vuonna 1918 venäläisten varuskuntien ja aseistautuneen punakaartin puristuksessa. Yksilötasolla hallituksen taustavoimat painottivat monipuoluejärjestelmää, yrittäjän vapautta, kansallisia ja uskonnollisia arvoja jne. Vasemmisto halusi vapauden kapitalismista, köyhyydestä ja luokkaeroista. 

Eugène Delacroix - Vapaus johtaa kansaa (1830) wikimedia.org 

Matkailu avartaa. Vaeltelimme 1960-luvun alussa muutaman arkkitehtiystäväni kanssa pitkin Amerikkaa. Kävimme mm. Raivaaja-lehden toimituksessa Fitchburgissa, jota jo silloin nimitettiin suomalaisen kapinahengen ulkomuseoksi. Lehden ylänurkassa oli vinjetti ja toimintaan kannustava iskulause: "Teillä ei ole muuta menetettävää kuin kahleenne". Siellä esiteltiin myös anarko-syndikalistin, Hiski Salomaan tuotantoa. Lännen Lokari mm. päättyy tunnettuihin sanoihin, "Vaikka mualiman myrskyt meitä tuutittaa, kyllä vapaus kerrankin voittaa". Tämä ajatusmalli onkin pannut liikkeelle soturit aikoinaan sekä vasemmalla että oikealla. 

Tiede kerää tilastomassaa ja väitöskirjoissa esitetään nyt 100 vuoden perästä uusia, ehkä perusteltujakin väitteitä. Menneisyyden hallinta on kovaa sotaa. Heti vapaussodan jälkeen voittanut osapuoli korosti oikeutetusti vapauden saavuttamista valtiorakenteen, talouselämän ja ulkopolitiikan alueilla. Hävinneet kärsivät paljon, mutta pysytettu monipuoluesysteemi takasi heille mahdollisuuden osallistua, ja vapauden uudet ulottuvuudet alkoivat näkyä yhteiskunnnassamme. 

Suomen Vapaussota on osa maailmanhistoriaa, mutta monet yrittävät pitää sitä sarjana kylätappeluita. Ukraina sai Suomen kanssa itsenäisyyden lähes samanaikaiseksi. Se ei saanut vapaustaisteluaan organisoiduksi riittävän hyvin ja joutui brutaalisti alistetuksi 70 vuoden ajaksi. Suomea uhkasi sama kohtalo, mutta taistelut eivät pitkittyneet onneksi liikaa. Saimme kansakunnan vapauden päättäväisin ponnistuksin, pian "aikaikkuna" olisi mennyt kiinni. Tämä oli hallitusvallan puolustajille itsestäänselvyys, nykyihmisille asia pyritään  tarjoamaan  keksittynä legendana, ja sanalle Vapaussota kehitellään kilvan laimeampia vaihtoehtoja. 

Mutta todellisuus oli mitä oli. Voiko kukaan väittää, että esim. oopperamme näkyvä roolihenkilö Lauri Aaltio tai esim 15-vuotias isäni pani kotona repun selkäänsä ja sanoi: "Lähdenpä sisällissotaan". Tai kiljuiko jääkärivääpeli Vuorisalo: "Vatsa sisään, kansalaissoturi".

Oopperamme ei ole mikään historiaa uudellen arvioiva väitöskirja. Se toimii vapaussodan ajan käsitteillä. Tapahtumien lopputuloksena oli se yhteiskunnallinen ja poliittinen valtiorakenne, jossa edelleenkin elämme, ja jonka piiristä ovat etsineet vapauttaan ja turvaa toisinajattelijat, tsetseenit, homot, tummaihoiset, uskonnottomat, lahkolaiset ja muut. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että naapurissa oli meneillään epäonnistuva, melkein sata vuotta kestävä yhteiskuntakokeilu. Seurauksena oli uusiakin Vapaussotia ja kokeilun pärskeet häiritsivät vakavasti omaa rakennustyötämme vuosikymmenien aikana.

Gérard de Lairesse - Allegoria kaupan vapaudesta (1672) wikimedia.org

VALOKUVAT KERTOVAT

Vapaussota merkitsi Etelä-Suomen valokuvaamoille suurta liikevaihdon kasvua. Soturit tajusivat molemmin puolin, että suurta ja merkittävää oli tekeillä. Ensin tulvehtivat asiakkaiksi punaisten joukot, sitten voittoisat suojeluskuntalaiset.

Tyylierojakin oli. Aatteet, liput ja iskulaiseet tuotiin punakaartin kuvissa usein julki. Punaiset todistelevat mielellään  valokuvissa vallanvaihdon lopullisuutta ja punakaartin ylivoimaa. Esikunnatkin olivat joissakin tapauksessa tarttuneet kivääriin. Kaartilaisills näkyy kuvissa selvästi kohonnut omanarvontunto. Mies tai nainen oli viimeinkin päässyt asemaan, jossa häntä ei komenneltu. Oli uusi kokemus, kun ruukin patruunat ja ökytalojen isännät väistivät kaartilaista maantiellä kuljettaessa. Erityispiirre olivat aseelliset naissotilaat.

Suojeluskuntakuvissa on tasaisempi tunnelma. Esiinnytään melko usein ilman kivääriä, mutta kylläkin ryhdikkäästi. Vaikutelma on usein "Uskonnon ja kansanvallan puolesta". Esim. Tampereella näyttää olevan otettu kahdenlaisia kuvia. Ensin on rynnätty kuvaamoon heti ensimmäisellä päivälomalla nokisissa ja reikäisissä kenttävaatteissa, jotka olivat lakkia lukuunottamatta soturin omia. Sitten univormutilanne parani ja heti oli asiaa kuvaajalle uudestaan.

Keuruulaisia vapaussotureita Tampereella keväällä 1918. Edessä Takasen tytär Impi ja toinen naishenkilö, mahdollisesti sisarensa Olga.  Takana Arho Kivi-Mannila (vas) ja Eero Takanen.

Takasen perheestä lähti Vilppulan rintamalle 6 poikaa ja 2 tyttöä. Isänmaallinen innostus oli koko pitäjässä suurta. Tieto pikaisesta lähdöstä Viipuriin lisäsi kuvaushetken juhlallisuutta, vaikka toisaalta ei ollutkaan varmuutta vielä, kuinka taistelut Kannaksella päättyisivät. Ehkä uutiset saksalaisten maihinnoususta Hankoon oli jo saatu.

Tilanteen epävarmuudesta huolimatta henkilöistä huokuu vankka vakaumus, että Suomi jatkaisi kulkuaan vapaana ja omin voimin. Tyttöjen olemus ja vaatetus antavat ymmärtää, että Lotta-Svärd-järjestöä ei ollut vielä perustettu. Molemmilla naisilla on päässään harmaa sotilaslakki, toisella mustat vaatteet. Impi Takanen on saanut ylleen harmaan sotilasmanttelin. Hänen pitkä tukkansa on palmikoitu ja rusetilla varustettu. Käsissä on mustat lapaset, puhalsivathan ulkona vielä hyiset tuulet.

Impi Takanen on esikuva Vilppulan Vaihe-oopperan fiktiiviselle laulajalle Kerttu Kotilalle, joka esittää oopperassa aarian "Suomi !" tilanteesa, jolloin Vilppulan taistelu oli jo ratkennut.



 

Pieksujalkaisia "oman kylän poikia" Tampereella 1918. Keuruun Pohjoislahdella suojeluskunnan kyläosastoa johti ja koulutti jo v. 1917-1918 vuodenvaihteessa hiljattain seminaarista päässyt opettaja Tuure Helavaara (vas). Hän oli kylän keskustassa asuneen räätäli Helavaaran poika. 

Räätäli Helavaara oli  kiinnostunut kansallisesta kulttuurista ja yhteiskunnallisista asioista (vrt. Väinö Linnan kuvaama räätäli Halme) ja kasvatti lapsensakin, pojan ja tyttären, samaan henkeen. Tuure Helavaara  oli 1940-luvulla usein kotonani saunavieraana, perhejuhlissa jne.  Muutaman kerran kuulin hänen kertovan yksityiskohtia Messukylän taisteluista ja Tampellan valtauksesta.

Keskellä mv. Julius Ruohonen, joka oli toiminut aikaisemmin metsäyhtiön piirimiehenä kylällä,  siirtyi sittemmin maanviljelijäksi kylässä sijaitsevalle Koskenharjun (Koskipää) tilalle. Perhetuttava, joka puhui usein sotaretken vaiheista.

Edwin Lintula, 34 v. (oik.)  on omistanut Lintusyrjän tilan Keuruun Pohjoislahdella vuodesta 1915 lähtien. Hän toimi 6. komppanian ryhmänjohtajana koko sotaretken ajan. Lintula joutui vartioimaan ja huoltamaan suurta hevoslaumaa Pellavatehtaan valtauksen aikana ja sen jälkeen 3. 4. 1918. Kosken takana mm. Hämeenpuistossa ja Finlaysonin alueella kuitenkin satoja hevosia, rekiä ja heinäkuormia jäljellä, joita hyödyntäen  Orjatsalo, Lehtimäki ja muut päälliköt pääsivät pakenemaan Näsijärven kautta.

UUSIIN MAISEMIIN

Muistiinpanoissa ei ole merkintää, mutta mahdollisesti 6.komppania vietti hyökkäyspäivää seuranneen yönsä valtaamansa Pellavatehtaan Juhlatalon toisessa kerroksessa.  Lauri Aaltio kertoo, että alakerrassa pidettiin "...jonkinlaisia tansseja... Tytöissä oli punaisia, jotka vihjailivat: Ei mene pitkään, kun lähdette täältä... Rahjalla on niin kova sakki." Siitä sitten alkoi keskustelu, jota olemme Paavo Joensalon kanssa improvisoineet. Mutta todellisuudessakin Lauri Aaltion sukulaiset ovat uumoilleet, että jotakin "eheyttämistä" näissä keskusteluissa yritettiin, mikä olisikin uskottavaa.

Aamulla 4. 4 oli karski herätys.   Tavoitteena oli Näsilinna, josta Melin miehineen oli poistunut yöllä. Komppania ei joutunut etenemään kärjessä, vaan paikalle oli tuotu komppania eräästä jääkärirykmentistä. Nyt mentiin taas neulapadosta yli, mutta tälläkertaa kohti länttä. Punaiset olivat yöaikaan purkaneet hieman  patoa, mutta ilmeisesti tarvittava "Iivarin pikasilta" tehtiin nopeasti puuverstaan puolella. Pian putoili koskeen vuorostaan hallituksen joukkoja. Voitto Virkajärvi kertoo, että pari hänenkin kavereistaan putosi ja katosi kosken kuohuihin.  Kerrotaan ensimmäisen ylittäjän olleen suojeluskuntalainen Niilo Reinikka Virroilta, myöhemmin vapaaehtoinen Viron Vapaussodassa.

Jyrkässä rinteessä Finlaysonin puolella kaatui monta suojeluskuntalaista, sillä punaisten panssarijuna ilmestyi taas näkyviin ja tulitti konekiväärein hyökkääjiä sivusta. Pispalan naiskomppania kivääreineen tähtäili sotureita kosken partaalla myöskin. Mutta niin vain Näsilinnan upea residenssi ruumisröykkioineen vaihtoi omistajaa jälleen.

Paraatit oli varattu muille joukoille. Keuruulaiskomppania pakattiin junaan. Lempäälässä jalkauduttiin marssisuuntana Vesilahti. Onneksi punaiset olivat väistyneet Urjalan ("Pentinkulman") suuntaan ja saatettiin palata aikaa myöten  Tampereelle. Siellä myönnettiin kaikille 5 päivän loma. (ehkä lukuisat tamperelaiset uniformuvalokuvat on otettu juuri tämän loman aikana.)

Junakuljetus Viipurin rintamalle alkoi loman jälkeen Tampereen asemalta. Pieksämäen kautta mentiin, Hämeenlinna-Lahti-alueella oli vielä vankka punainen miehitys. Tampereen vallanneet yksiköt saivat olla Viipurissa enimmäkseen reservinä, majoittuen mm. Tienhaaran asemalla. (Pekkala). Jääkärirykmentit tekivät taidokkaita, osin epätahdissa olevia saarrostusliikkeitään ja niin vaan pääsi punaisten johto laivalla lähes kokonaisuudessaan Pietariin karkuun.

Kallio-Mannilan savusaunassa oli asunut vuosikausia  Abidon Apin suurperhe. Sen kaksi poikaa osallistui sotaan hallituksen puolella. Samuli Api osallistui sodan viimeiseen operaatioon Inon linnakkeella toukokuun puolivälissä. Oli aselepo, neuvotteluja pidettiin Terijoen rautatieasemalla. Venäläisiä yritettiin kuulopuheiden mukaan huijata saksalaisilla asepuvuilla. Ne vedettiin päälle ja marssittiin aseman ikkunoiden edestä jääkärivääpelin (Vuorisalo???) komentaessa: "Links, links, links, ein, zwei, drei". Ja sitten juostiin salassa  makasiinin ympäri ja otettiin taas tahti vääpeli huutaessa yhä uudestaan ja uudestaan "links, links, links".

Leninillä oli Saksan keisarin kanssa tehtynä "Ribbentrop-sopimus" ja Saksaa ja sen mittavaa sotavoimaa piti kunnioittaa. Ehkäpä tämä teatteri vaikutti päätöksiin jotakin ja niin vain Inon venäläinen varuskunta  poistui räjäytettyään linnakkeen sitä ennen maantasalle. Koko Suomi oli vapaa. Pian koittaisi aika alkaa neuvotella rauhasta Tartossa Trotskin ja kumppaneiden kanssa.

Abidon  ja Hilda Apin suurperheelle, jonka toinenkin poika Iivari taisteli valkoisten joukoissa, järjestettiin ajanmittaan virka-asunto ja talonmiehen toimi Pohjoislahden Nuorisoseuran talolla.


Varttuneet vapaussoturit, kuten Leppälä, Pekkala ja Lintula kotiutettiin Viipurin rintamalta heti toukokuun alussa nimenomaan peltotöihin. Koska rauhaa ei oltu vielä tehty, pidettiin sotilaallista läsnäoloa Kannaksella hyvin tärkeänä. Mm. Lauri Aaltio ja setäni Viljo palvelivat asevelvollisuusajan rajan pinnassa. Siellä oli pientä kähinää jatkuvasti. Setäni kertoi, että ruokaa oli vähän ja se oli usein pilaantunutta. He kärsivät suorastaan nälkää.

Ruokatilanne oli koko maassa vaikea. Isäni kertoi, että hän näki ainoan kerran elämässään pettua kuorittavan ja pettuleipää valmistettavan sinä keväänä eräässä Manniskylän hirsimökissä. Perheen poika, sittemmin vanhempiemme hyvä tuttava,  oli myös taistellut valkoisten joukoissa Vilppulasta eteenpäin. Nyt oli voitto tullut, mutta myös nälkä.  Kerjäämään tai naapuriapua pyytämään ei kuitenkaan haluttu lähteä. Miten synkkä tilanne mahtoikaan  olla punaisten puolella ja kaukana maatiloilta? Ei ollut tosiaan paino-ongelmia.

Tämä kaikki tuntuu isäni kertomana oudolta ja vieraalta rakkaassa Suomessamme, mutta onhan siitä ajasta kulunut jo lähes sata vuotta.

KONSERTTIKIERTUEEN SISÄLLÖSTÄ

Vilppulan Vaihe - oopperan alustava libretto on valmistunut jo keväällä 2011.

Nyt, vuotta myöhemmin, olemme päässeet vaiheeseen 1, joka on oopperakonserttikiertue. Kiertueella esitetään librettoon sisältyvät 17 aariaa. Aariat nivoo yhteen kalevalamittainen juontoteksti, jonka esittää "Kolin Ukko" Lauri Sinkkonen.

Tämän blogin oikeassa yläkulmassa on lueteltu konserttikiertueen esitysajankohdat.  Näiden alta löytyvät linkit mainosjulisteeseen ja konsertin sisältöön (aarialuettelo ja roolitus).

HUOM! Keuruulle on lisätty toinen esitys sunnuntaille 3.6. 2012. Esitykset alkavat klo 14:00 ja klo 19:00.

H-HETKEN LÄHESTYESSÄ

Työryhmä vierailulla tulevan oopperakonsertin eräällä esityspaikalla Tampereen Tuomiokirkossa. Solistien rooliasuja testataan.Henkilöt vasemmalta: Säveltäjä ja tuottaja Paavo Joensalo, sopraano Reetta Haavisto, baritoni Antti Pakkanen, mezzosopraano Malin Döragrip, basso Matti Turunen ja libretisti Raimo Kallio-Mannila.

Harjoituksissa Helsingin Vanhassa Kirkossa 9.5.2012. Vasemmalta lukien: tenori Marko Nuutinen, basso Matti Turunen ja baritoni Antti Pakkanen

HYÖKKÄYKSEN RISKIT

Äkkiä ajatellen  Lapinniemestä lähteneillä pataljoonilla oli yöllisessä hyökkäyksessään helppo tehtävä. Mutta ei tilanne niin yksinkertainen ollut.

Punaisilla oli Tampereella kaksi panssarijunaa ammattitaitoisine miehistöineen  täydessä iskussa odottamassa lahtarien hyökkäystä.  Toinen niistä oli samana yönä Epilässä ja toinenkin oli matkalla siihen suuntaan, kun se luiskahti raiteilta Pellavatehtaan mutkassa. Sitä kangettiin takaisin koko yö  juuri samaan aikaan, kun Eljas Erkko ja kumppanit pyyhälsivät risteyksen ohi. Juna saatiin raiteille vasta kello 7 aamun koitteessa. Koska Porin rata oli  poikki, ei myöskään Epilän juna päässyt hyökkääjien kimppuun. Sattuma ratkaisi tilanteen niin, että Erkon reitinvalinta oli oikea.

Jos edes toinen juna olisi tilanteen aikana asemissa Tampereen ratapihalla,  olisi Tampereen valtaus jäänyt siltä viikolta tekemättä. Junissa oli valonheittimet ja muutama tykki sekä konekiväärit. Ne olisivat tulittaneet Erkon  4-jonoa edestäpäin pitkin ratalinjaa, ja ratakuilussa olisi syntynyt karmeata jälkeä. Ainakin Vöyrin sotakoulun ja Väinönheimon pataljoona olisivat poistuneet muonavahvuudesta. Juna olisi tietenkin ajanut sen jälkeen satamaan ja tuhonnut  suuren osan muistakin komppanioista. Mutta onni oli hyökkääjien puolella.

AIHEESTA AAMULEHDESSÄ

Tampereen historia kiinnostaa. Ohessa maaliskuinen lehtileike Aamulehdestä. Lopussa muistin virkistykseksi tulevien oopperakonserttien päivämäärät. Oopperassa Eljas Erkolle on varattu oma aariansa. Erkon ja vapaussoturi Lauri Aaltion ym. vaiheita Tampereen valtauksessa on selvitetty edellisessä blogimerkinnässä "Kohti Tammerkoskea".